Ihmiset aina kyselee, että miksi sulla ei ole lapsia vaikka oot jo 25.  "Tuntemattomille" on helppo kertoa valkoisia valheita tai muuten vaan heittää asia vitsiksi; mitä ihmettä eikai teininä vielä? Välillä kuitenkin tunnen myös tarvetta huutaa ihmisille, ettei se S.....TANA ole niin helppoa. Pidän kuitenkin turpani kiinni.

Lapset ovat lahja ja niitä ei tehdä, niitä saadaan.

Toinen asia on sitten omat läheiset.

Asian Puheeksi ottaminen Mr:n kanssa aikoinaan tuli aiheelliseksi, kun hänellekkin iski vauva kuume. Yrityksistä huolimatta mitään ei tapahtunut. Ensi keskustelu siitä, ettei ehkä ihan helposti saadakkaan lapsia. Aiheesta puhuminen silloin tällöin. Pitkä matka itse pohdiskelua ja kahdestaan pohdiskelua. Toisiamme niskasta kiinni ottaminen ja soittaminen klinikalle. Klinikalle soittamisen jälkeen olen kertonut asiasta vain muutamille ihmisille. Oma Äitini ei kuulu niihin, vaikka kovasti sitä haluaisin. Tapahtui jäätyminen ja turhautuminen, kun äitikin rupesi kyselemään kovassa mummo-kuumeessa, että eikö jo olisi aika. Suvussamme on paljon lapsia ja suurin osa saatu nuorella iällä, niin siis nuoremalla, kuin minä itse! (Olenhan minäkin vielä neito-parhaassa-iässä, omasta mielestäni ainakin). Puhumme äitini kanssa puhelimessa viikottain ja joka kerta tykyttää takaraivossa kertominen. Homma vaikeutui huomattavasti silloin, kun äitini tapansa mukaan soitteli, mutta yhä useammin aina puhelun aikana kysyi; ootko raskaana, kun näin unta että keinuttelin meidän pihalla teidän vauvaa. Ei äiti, en ole. Lukuisista kommenteista löytyi jopa tyyli;, ei se kestä kun kolme minuuttia. Ei ihme että siinä samalla vaikeutui kertominen. Ehkä joku päivä voin asian selittää äidilleni alusta alkaen ja uskon, että äitini ymmärtää ja on pahoillaan aiheuttamastaan mielipahasta. Ehkä joku päivä pystyn olemaan avoin myös muille ihmisille. Jopa tuntemattomille.

Lapsettomuus tuntuu myytiltä, josta kukaan ei puhu, mutta hyvin usea siitä kärsii. Itse olen selvästi vielä  "kaapissa" lapsettomuuteni kanssa.