Muistin kouluaikaista ystävääni tänään syntymäpäivä viestillä. Meillä oli aina ihan hullun hauskaa yhdessä, oltiin tosi saman henkisiä ihmisiä. Kun hän vastasi viestiini, olin ensin onnellinen ja iloinen. Sitten iski kateus. Viestissä luki, että oletko jo kuullut muutkin uutiset, Meille Tulee Lokakuussa VAUVA! Siinä sitten jaettiin onnittelu viestejä vielä uudelleen. Hienoa.

Milläköhän perusteilla se haikara lentää tulevien äitien ja isien luo. Jos joku tietää, kerrothan minullekkin. Ei ole kyse siitä, ettenkö olisi onnellinen ystäväni puolesta. Olen, tottakai. Samalla vaan tajuan sen, kuinka "vajaa" itse olen. Lähes kaikilla mun ikäisillä ihmisillä, jotka olivat samaan aikaan kouluissa kanssani, on jo paljon lapsia. Ja olen myös pistänyt merkille, että paljon minua nuoremmillakin on.

Haikaran tulo ei tosiaan riipu siitä ainakaan, kuinka hyvä ihminen yrittää olla. Tai kuinka valmis on tulemaan vanhemmaksi. Tiedän tapauksia, jotka ovat olleet vankilassa tai vieroituksessa. Tiedän tyyppejä, jotka vetävät kaljaa raskaus aikana, eikä vain muutamaa olutta vaan kunnon kännin päälle. Tiedän tapauksia, jotka ovat saaneet lapsen nuorena, se on otettu huostaan ja sitten on vaan tehty uusi vauva, vaikka edellisestäkään ei osattu pitää huolta. Tiedän myöskin nuoren yh-äidin, joka maksaa, juuri koulunsa aloittaneelle pojalleen, rahaa jotta poika olisi tyytyväisenä yksin kotona iltaisin, kun äiti istuu lähikuppilassa. 

Olen toki onnellinen ihmisten puolesta, jotka tosiaan osaavat pitää lapsistaan huolta ja rakastavat heitä ehdoitta. Samalla en voi ymmärtää miksi haikara ei lennä luokseni ennen näitä ihmisiä, jotka eivät osaa huolehtia lapsistaan.

Tähän sekavaan tunnelmaan on ehkä parempi päättää.

Sinä siellä haikaran hyppysissä. Etkö tulisi jo kotiin. Lupaamme pitää sinusta parhainta huolta ja rakastaa sinua ehdoitta. Odotamme sinua kovasti.