Tasan viikkoo ekaan neuvolaan. Huono olo vaan jatkuu, eikä mikään aamu pahoinvointi (kuka hemmetti senkin keksi?), vaan kyllä tätä huonon olon ihanuutta jatkuu tauotta koko päivän. Blaah. Onneksi jatkuu, sillä se on ainoa merkki mistä tunnen, että tämä kaikki on todella totta.

Otin tässä yks päivä vähän nokkiini. Enkä tiedä edes otinko syystä, mutta jotenki loukkaavalta se kuulosti. Mr:n kaveri ja hänen morsiammensa (joilla on 3 lasta) olivat meillä viettämässä iltaa ja ns. olemassa iloisia puolestamme. Mr:n kaveri sitten jossain vaiheessa pamautti ilmoille oman uutisensa(vieläpä tökerösti, hällä väliä meiningillä) joo, että meillekkin sattui pieni vahinko, ehkäsy petti ja meillekki tulee vauva, taas. SIIS MITÄ HEMMETTIÄ?? Sattuiko teille vahinko, no onneksi olkoon vaan, että sattui, kun mehän ei tätä onnea olla yritetty, kun vasta vaivaiset KYMMENEN vuotta! En tietenkään ääneen sanonut, vaikka mieli todella teki! Onnittelin kohteliaasti ja that`s it. En tiedä miksi reagoin näin, en tosiaan tiedä, mutta en kyllä aio potea huonoa omaa tuntoakaan siitä, että satun tuntemaan asiasta eritavalla. Lupaan yrittää hellittää ja rauhoittua ja olla ottamatta ihan pienistä asioista nokkiini, ainakin lupaan yrittää. Annan kuitenkin luvan itselleni ottaa nokkiini, jos siltä tuntuu. Lupaan muistaa miettiä toisten ihmisten tunteita, ennen kuin päästän omat mielipiteeni valloilleen. Yritän olla loukkaamatta muita.